HaLu on Liikkuva lukio – GO toinen aste GO!

Hatanpään lukio on jo neljättä lukuvuotta Opetushallituksen käynnistämässä Liikkuva opiskelu -hankkeessa. Liikkuva opiskelu -hankkeen tavoitteena on kannustaa liikkumaan sekä koulussa että vapaa-ajalla. Hankkeessa on muutettu lukion toimintakulttuuria siten, että liikunta on normaali osa kaikkea lukion toimintaa. Lukuvuosille 2019-2020 ja 2020-2021 hankkeelle saadaan rahoitusta aluehallintovirastolta veikkausvoittovaroista myönnettyä valtionavusta.

Tampereella hanke on nimetty GoLukiotGo2.0:ksi. Hankkeen avulla pyritään monipuolistamaan työskentelytapoja ja -olosuhteita sekä antamaan keinoja oman opiskeluhyvinvoinnin parantamiseen.

Lukiomme arkea värittävät erilaiset retket, vierailut , liikunnalliset tempaukset, liikuntapäivät ja toiminnalliset opetustavat; toisaalta opiskelijoiden käytössä on esimerkiksi  seisomapisteitä, tasapainolautoja, -tuoleja ja -tyynyjä, ulko- ja sisäpelejä, puolapuita ja leuanvetotankoja. Hankkeen rahoitus mahdollistaa hankintojen tekemisen ja opiskelijoille ilmaiset liikunnalliset retket.

Hatanpään lukion Liikkuva lukio -työryhmässä on mukana sekä opettajia että opiskelijoita. Lukion henkilökunnasta ryhmää vetää Annika Alapiha ja sen jäseniä ovat Hiski Eronen, Elina Lehto sekä Mirva Ikola. Koulussamme toimii myös aktiivinen liikunta-agenttien joukko.

Ulkona opiskelu ja retkeily on osa HaLu:n toimintakulttuuria.